Olen kampanjan aikana kuluttanut junien ja bussien penkkejä tuhansia ja tuhansia kilometrejä, vastaanottanut toista tuhatta sähköpostia, kirjoittanut kymmeniä kolumneja, ollut mukana yli sadassa tilaisuudessa, tavannut tuhansia äänestäjiä, väitellyt kiivaasti, nauranut vatsani kipeäksi, löytänyt tukijoita ympäri Suomen ja saanut uusia ystäviä. Olen kokenut huumaavia voitonhetkiä ja itkenyt väsymyksestä. Kokonaisuudessaan viimeiset kaksi kuukautta ovat antaneet enemmän kuin olisin ikinä uskonut.
Itseluottamukseni on kasvanut onnistuneiden esiintymisten ja kannustuksen myötä. Suoriuduin televisioväittelyssä täysin pistein, olen tasavertaisena haastanut keskusteluissa istuvia parlamentin jäseniä, eikä mikrofoni n työntäminen eteeni aiheuta minussa enää minkäänlaista vapinaa. Nöyryys demokratian edessä on pitänyt jalkani maassa. On sanoinkuvaamaton tunne kohdata ihminen kadulla omassa kampanjapaidassasi, kuten Raumalla tänään. Tai saada postiin valokuvia ihmisistä tekemässä eteesi vaalityötä toisella puolella Suomea. Väitteet yhteisöllisyyden ja talkoohengen kuolemasta ovat vähintäänkin ennen aikaisia.
Viikko ennen vaaleja päällimmäisin tunteeni on, että olen valmis. Tiedän tehneeni kaikkeni. Onnistuimme vaatimattomista lähtökohdista keräämään varteenotettavan vaalibudjetin ja toteuttamaan näkyvän kampanjan. Poliittinen viestini on pysynyt johdonmukaisena, enkä ole antanut vaikeissakaan paikoissa populismin houkutukselle edes pikkurilliäni. Ilman jatkuvaa superlatiivien toistoa, olen havainnut olevani pätevämpi kuin monet pätevimmistä, asiantuntevimmista tai parhaista ehdokkaista. Tunnen olevani valmis hoitamaan Euroopan parlamentin jäsenen työtä ja se tuntuu hyvälle. Olkoon vaalin lopputulos omalla kohdallani mikä hyvänsä.
Eurovaalien ennakkoäänestys päättyy tällä viikolla. Ennakkoäänestyksen alkaessa Ylen aamulähetyksessä näytettiin Tampereelta nuoria, jotka olivat jonottaneet yön äänestyspaikan ulkopuolella. Illalla uutisissa kerrottiin, että äänestys on käynnistynyt vilkkaana. Tahti on jatkunut samana. Huh helpotus. Suurin huolenaiheeni on ollut äänestysaktiivisuuden jääminen viime vaalejakin alhaisemmaksi. Nyt vaikuttaa siltä, että EU:n merkitys erityisesti nykyisessä taloustilanteessa on ymmärretty.
Jännityksellä jäämme odottamaan vaalitulosta.